Nielemishäiriöt

Nielemistoimintojen arviointi ja kuntoutus

Puheterapiaan voi kuulua myös nielemiseen ja syömiseen liittyvien vaikeuksien eli dysfagian arviointi ja kuntoutus. Nielemistoimintoja voidaan tukea eriasteisissa nielemisvaikeuksissa. Terapeuttimme ovat kouluttautuneet arvioimaan ja kuntouttamaan aikuisneurologisiin sairauksiin ja vammoihin liittyviä nielemisvaikeuksia.

Nielemiskuntoutukseen kuuluu olennaisena osana asiakkaan ja hänen lähiympäristönsä ohjaus ja neuvonta. Kuntoutuksen aikana arvioidaan ja valitaan turvallisia ja tarkoituksenmukaisia toimintatapoja ruokailutilanteisiin. Puheterapeutti voi ohjata esimerkiksi ruoan koostumukseen, ruokailuasentoon ja apuvälineiden käyttöön liittyvissä kysymyksissä.

Toteutamme nielemisen arviointeja ja intensiivisiä kuntoutusjaksoja myös laitoshoidossa oleville asiakkaille.

Puheterapia toteutuu tyypillisesti maksusitoumuksella tai palvelusetelillä.
Omakustannehinta: 139,10€/45min


Nielemistutkimus

Puheterapeutin toteuttama kliininen nielemistutkimus tehdään hyödyntäen yleisesti tunnettuja testejä ja menetelmiä. Tutkimuksessa arvioidaan kuntoutujan nielemis- ja syömisvalmiudet, kasvojen alueen sensomotoriikka sekä se, onko ravinnonsaanti suun kautta turvallista. Lisäksi annetaan ohjausta turvalliseen syömiseen ja hyvään suuhygieniaan.

Tutkimuskokonaisuus koostuu 1–2 käynnistä, ja käynnit voidaan toteuttaa laitoksessa (esimerkiksi vuodeosastolla), kotikäynnillä tai vastaanotolla. Tutkimuksesta laaditaan kirjallinen yhteenveto, johon sisältyy suositus jatkotoimenpiteistä.

Nielemistutkimukseen voi hakeutua joko julkisen terveydenhuollon lähetteellä ja maksusitoumuksella tai omakustanteisesti. Tutkimus voidaan toteuttaa suomen- tai ruotsinkielellä.

Tutkimus toteutuu tyypillisesti maksusitoumuksella.
Omakustannehinta: 139,10€/45min